Noin 35 vuotta sitten oli pikkukaupungin huonekalukaupassa erikoistarjouksessa marjapuuronpunainen nojatuoli. Tarjous oli huima, sillä väri ei puhutellut pikkukaupungin kalusteostajia. Vaikka elettiin iloista 70-luvun värimaailmaa, osassa talouksia tavoiteltiin jo arvokkaampia tyylisuuntauksia. Tulossa oli mustan ja valkoisen, nahkan ja kromin tyylikkäät yhdistelmät ja 80-luku. Isä oli helppo ylipuhua tinkimään nojatuoli kaupan päälle, oltiinhan ostamassa minulle työpöytää ensimmäiseen ikiomaan huoneeseeni. Marjapuuronpunainen sointui sielukkaasti havunvihreän linolilattian ja tiiliseinään. Tunnelman viimeistelivät kirjahyllyt ja valkovihreä upouusi Muuramen työtaso. Oi onnea.
Kun omasta huoneesta piti siirtyä maailmalle, jäi marjapuuronvärinen odottamaan. Kissa nukkui siinä kuten aina ennenkin, eikä se oikein mahtunut opiskeluvuosien kaksioon. Kun vauva syntyi, saatiin uuden asunnon myötä lisää tilaa ja tarvittiin tuoli olohuoneeseen. Marjapuuronpunainen istui loistavasti Lundian eteen, toiselle seinustalle kasattiin ne Muuramen laatikostot ja 70-luvun hengen viimeisteli sammalenvihreä palasohva, sekin peräisin lapsuudenkodista.
Mutta vauva kasvoi. Lapsen myötä alkoi ilmaantua kaikenlaisia tarpeita, leluja, kirjoja, tarvikkeita ja härpäkkeitä. Tarvittiin lisää tilaa ja säilytyskalusteita. Ja lopulta päädyttiin taas vähän isompaan asuntoon. Uuteen kotiin ei aviosiippa kelpuuttanut marjapuuronpunaista. Ei, vaikka siinä oli hyvä istua ja mukava lueskella. Onneksi pikkusisko oli vasta vaiheessa kaksi ja kelpuutti sekä marjapuuronpunaisen että sammalenvihreän uuteen kotiinsa. Lauttasaareen ostettiin sitten kallis mokkanahkainen designtuoli. Italialaista muotoilua.
Kun pikkusisko kyllästyi ja päätyi asumisvaiheeseen kolme, oli marjapuuronpunainen jälleen ilman kotia. Aviomies vainosi sitä edelleen, eikä suostunut huolimaan sitä enää takaisin olohuoneeseen. Häntä hermostuttaa, kun koko ajan kuljetellaan huonekaluja edestakaisin pitkin viitostietä, sen sijaan, että pistettäisiin vanhat kamat myyntiin ja ostettaisiin uudet tilalle. Jostain syystä tämä tietenkin koskee vain minun tavaroitani. Hänen tavaransa ovat asia erikseen.
No, tuoli käväisi kuitenkin Hesassa asti ja vietti siellä päiviään yhdistetyssä vaimon työhuone/varasto/kodinhoito/vierashuonetilassa. Kun tuli aika luopua tilasta, marjapuuronpunainen nostettiin jälleen pakettiautoon ja viitostietä pitkin takaisin. Muutama kuukausi vierähti varastossa pölyttymässä. Eilen hän saapui mummolaan.
Mummolan keittiön sisustuksessa ei ole tapahtunut mitään oleellista muutosta viimeisten 65 vuoden aikana. Talon valmistuttua on teetetty pöytä ja penkit, jotka ovat siellä edelleen. Astiakaappi on samalta ajalta. Hätäinen käkikello seinällä on ulkoisesti edeltäjänsä kopio. Nyt siellä on myös marjapuuronpunainen nojatuoli ikkunan edessä. Sen väritys istuu loistavasti mummolan turkoosiin ja siniseen värimaailmaan. Siinä on hienoa istua lukemassa ja samalla katsella ikkunasta ohivirtaavaa vettä. Siinä on turvallinen ja tuttu tuntu. Veikkaan, että minä ja tuoli olemme tulleet kotiin.
