Mietiskelen tapetteja ja sisustusta. Tapetit ovat alkuperäiset, ainakin makuuhuoneessa. Siis 65 vuotta vanhat. Olohuoneseen on ilmeisesti kerran vaihdettu tapetit, veikkaan että 70-luvulla. Yleisesti hyväksyttävää olisi vaihtaa tapetit samantien, 2000-luvulla kuuluu olla suorat seinä ja ehjät tapetit. Eikä alkuperäinen 40-luvun linolilattia ole sen muodikkaampi. Ei kuitenkaan keksi oikeastaan mitään syytä, miksi ne pitäisi vaihtaa. Linoli toimii loistavasti edelleen. Se täyttää sen tarpeen, mitä lattiapäällysteelle voi asettaa. Se on helppo pitää puhtaana ja sitä paitsi lika ei näy. Paitsi valkoisten sukkien pohjissa.
Olohuoneessa lattia peittyy valtavan maton alle. Muualla ei ole mattoja, koska niiden pitäminen puhtaana on turhan vaivalloista. Mitä enemmän tavaraa kotona on, sen vaikeampaa on kaiken toimiminen ja puhtaanapito. Ei tavaraa, ei ongelmaa, ei murheita. Aikaa jää lukemiseen ja kirjoittamiseen, ystävien tapaamiseen.
Wc:n vesisäiliö vuotaa. Otan taskulampun ja tarkastelen veden tuloa. Joku tiiviste on vissiin tullut tiensä päähän. Pönttö näyttää alkuperäiseltä 50-luvun pöntöltä. Ehkä siihen ei saa enää tiivistettä. Jos ei saa tiivistettä, täytyy uusia koko pönttö. Hulluinta on se, ettei se kenenkään mielestä ole hullua nykyisin. On totuttu siihen, ettei mitään voi tai kannata korjata, vaan aina pitää ostaa uusi. No, täytyy selvittää, voiko tähän pönttöön saada uusia tiivisteitä. Asiat ovat niin helppoja ja konkreettisia täällä. Ei tarvitse käyttää aikaa siihen, että miettii, miten muut saadaan tekemään asioita. Riittää kun tekee itse. Tai antaa isän päättää. Se on kaikkein helpointa. Olisi pitänyt töissäkin osata antaa vaan pomojen päättää. Vaan kun aina piti olla sanomassa joku oma näkökanta asiaan. Varsinkin, jos asia näytti olevan menossa pieleen. Olisin vaan antanut olla ja tehnyt kuten käsketään. Elämä olisi ollut helppoa. Ehkä.
Kerään keittiön kylmäkomerosta tavararoita tiskipöydälle. Aion vaihtaa hyllypaperit hyllyille. Onneksi mummolla on tallessa hyllypapereita isot pinot. Taaskaan ei tarvitse rynnätä kauppaan, vaan voi tyynin mielin käyttää vanhat pois ja alkuperäinen ilmekin säilyy. Mustavalkoista seeprapaperia 60-luvulta ei kuitenkaan riitä ylimmälle hyllylle. Laitan sinne kaikki ne astiat, joita en usko tarvitsevani tulevan vuoden aikana. Tai ainakin 12 hengen kahviastiaston. Loput säilytettävät, mutta ei käyttöön tulevat astiat siirrän yläkaappiin. Nyt minulla on puhtaita lautasia, laseja, kahvikuppeja, kulhoja ja talouspaperia sievässä järjestyksessä hyllyillä. Mummon mausteista ei oikein ole enää maustamaan, mutta purkit ovat hienoja, joten jätän ne paikoilleen. Mausteita pitää siis ostaa lisää. Vai voisiko vuoden pärjätä pelkällä musta- ja maustepippurilla?
Läppärin käyttäminen on haasteellista. Siis mummolassa ei ole mitään työpöytää tietenkään, koska mummon ja ukin työpöydät olivat työpaikoilla ja isän koulupöytä on mökillä. Onneksi löytyy pieni taitettava apupöytä, jonka isä väittää aina olleen ikkunan alla. Minun mielestä siinä oli kokoontaitettava keittiöjakkara, jonka päällä istumisesta meillä oli ainainen kilakka sisarusten kesken. Mutta annan periksi, taittopöytä on ilmeisesti ollut paikoillaan ennen syntymääni. Ja nyt se on siinä taas. Sen päällä läppäri on juuri oikealla korkeudella kirjoittamista varten.
tiistai 28. syyskuuta 2010
maanantai 27. syyskuuta 2010
Vuosi mummolassa on seikkailu
Mummola on minulle rakas. Olen vieraillut siellä syntymästäni saakka ja tiennyt aina, että siellä asuu ihmiset, joille olen mansikoita ja kermavaahtoa! Minulle se on paras paikka maailmassa edelleen, vaikka ukki ja mummo ovat jo lentäneet taivaaseen eikä kukaan ole asunut siellä 15 vuoteen. Mutta nyt asuu. Kunnianhimoisena tavoitteena on asua vuosi savolaisessa pikkukaupungissa ja tulla toimeen niillä tavaroille, jotka mummo sinne aikoinaan jätti.
En ole oikein varma pärjäämisestäni. Voiko 30 Helsinkivuoden jälkeen asua pikkukaupungissa, jossa on noin 20 000 asukasta. Siis saman verran kuin Lauttasaaressa? Mies sanoo, että muutan lokakuussa takaisin. Saa nähdä, nyt on syyskuun loppu. Voi olla että lokakuu on vähän liioittelua. Eihän ole vielä luntakaan. Tavoittena on kuitenkin pysyä täällä vuosi ja päättää sitten missä haluan asua.
Yritän elää niillä tavaroilla, joita ukilla ja mummolla oli. Ei mikroaaltouunia, ei tiskikonetta. Läppäri on pakko tuoda, mutta sehän on henkilökohtainen tarvike kuten hammasharja. Henkilökohtaisia ei lasketa! Mutta muuten aion selvittää, pystynkö asumaan täällä tällä varustuksella jotenkuten/ hyvin/ loistavasti. Nyt uskon, että loistavasti. Maailmassa on liikaa turhaa tavaraa.
Liesi on haaste. Se on sentään 50-luvun alkupuolelta. Ei sillä, etteikö se toimisi, mutta on vaikea saada selvää jäikö joku levy vahingossa päälle vai ei. Mummolla oli sama ongelma. Apuna hän käytti taskulamppua, jolla näki selvästi mikä lieden säätönumero oli kyseessä. Huomaan, että taskulamppu on oiva keino edelleen. Liesi toimii, mutta sen takia annan periksi ensimmäiselle uudelle tavaralle. Palopeite. Mutta se on oikeastaan turvaväline, kuten palovaroitin. Ei mummolla ollut sellaistakaan. Mutta nyt laki vaatii.
Teen ruoaksi kasvismunakasta. Mummolla ei näytä olevan munakaspannua. Ei sitten. Valurautapannu näyttää kuitenkin olevan hyvässä kunnossa, joten uskon selviäväni sen kanssa. Pilkon kesäkurpitsat ja sipulit öljyn sekaan pannulle, hyvin menee. Kun lisään munakasseoksen pannulle, se juuttuu kiinni. Ahaa, siis tähän tarvitaan munakaspannuja. Onko munakaspannu tarpeellinen ihmiskunnalle? Tulemmeko toimeen ilman sitä? Pitääkö mennä kauppaan hankkimaan sellainen? Ruoka on kummallisen näköistä, ei muistuta mitenkään munakasta. Mutta maistuu hyvälle. Päätän pärjätä mummon pannulla jatkossakin.
Ensimmäiset kolme päivää siivosin. Ei sillä, että olisin päässyt siinä ajassa kovin pitkälle. Mutta asuinkerros on ok ja kellarissa on polku jota pitkin pääsee puhtain varpain aamusuihkuun. En ole asunut omakotitalossa lapsuuden jälkeen ja silloin isä huolehti kaikesta. Ei silti, isä huolehtii nytkin kaikesta. Hänestä on hauskaa että olen muuttanut mummolaan. Hänkin haluaa nähdä miten pärjään täällä. Ja ukki ja mummo ovat taatusti innoissaan. Kurkkivat pilven reunoilta miten lapsi pärjäilee. Aion pärjätä hyvin, jopa käkikellon kanssa. Vaikka se kukkuukin silloin kun ei pitäisi ja kun pitäisi, se ei sano mitään. Mietin, miksi se tuplaa kukunnat kellonajan suhteen. Sillä tuntuu olevan omanlaisensa elämä tässä.
En ole oikein varma pärjäämisestäni. Voiko 30 Helsinkivuoden jälkeen asua pikkukaupungissa, jossa on noin 20 000 asukasta. Siis saman verran kuin Lauttasaaressa? Mies sanoo, että muutan lokakuussa takaisin. Saa nähdä, nyt on syyskuun loppu. Voi olla että lokakuu on vähän liioittelua. Eihän ole vielä luntakaan. Tavoittena on kuitenkin pysyä täällä vuosi ja päättää sitten missä haluan asua.
Yritän elää niillä tavaroilla, joita ukilla ja mummolla oli. Ei mikroaaltouunia, ei tiskikonetta. Läppäri on pakko tuoda, mutta sehän on henkilökohtainen tarvike kuten hammasharja. Henkilökohtaisia ei lasketa! Mutta muuten aion selvittää, pystynkö asumaan täällä tällä varustuksella jotenkuten/ hyvin/ loistavasti. Nyt uskon, että loistavasti. Maailmassa on liikaa turhaa tavaraa.
Liesi on haaste. Se on sentään 50-luvun alkupuolelta. Ei sillä, etteikö se toimisi, mutta on vaikea saada selvää jäikö joku levy vahingossa päälle vai ei. Mummolla oli sama ongelma. Apuna hän käytti taskulamppua, jolla näki selvästi mikä lieden säätönumero oli kyseessä. Huomaan, että taskulamppu on oiva keino edelleen. Liesi toimii, mutta sen takia annan periksi ensimmäiselle uudelle tavaralle. Palopeite. Mutta se on oikeastaan turvaväline, kuten palovaroitin. Ei mummolla ollut sellaistakaan. Mutta nyt laki vaatii.
Teen ruoaksi kasvismunakasta. Mummolla ei näytä olevan munakaspannua. Ei sitten. Valurautapannu näyttää kuitenkin olevan hyvässä kunnossa, joten uskon selviäväni sen kanssa. Pilkon kesäkurpitsat ja sipulit öljyn sekaan pannulle, hyvin menee. Kun lisään munakasseoksen pannulle, se juuttuu kiinni. Ahaa, siis tähän tarvitaan munakaspannuja. Onko munakaspannu tarpeellinen ihmiskunnalle? Tulemmeko toimeen ilman sitä? Pitääkö mennä kauppaan hankkimaan sellainen? Ruoka on kummallisen näköistä, ei muistuta mitenkään munakasta. Mutta maistuu hyvälle. Päätän pärjätä mummon pannulla jatkossakin.
Ensimmäiset kolme päivää siivosin. Ei sillä, että olisin päässyt siinä ajassa kovin pitkälle. Mutta asuinkerros on ok ja kellarissa on polku jota pitkin pääsee puhtain varpain aamusuihkuun. En ole asunut omakotitalossa lapsuuden jälkeen ja silloin isä huolehti kaikesta. Ei silti, isä huolehtii nytkin kaikesta. Hänestä on hauskaa että olen muuttanut mummolaan. Hänkin haluaa nähdä miten pärjään täällä. Ja ukki ja mummo ovat taatusti innoissaan. Kurkkivat pilven reunoilta miten lapsi pärjäilee. Aion pärjätä hyvin, jopa käkikellon kanssa. Vaikka se kukkuukin silloin kun ei pitäisi ja kun pitäisi, se ei sano mitään. Mietin, miksi se tuplaa kukunnat kellonajan suhteen. Sillä tuntuu olevan omanlaisensa elämä tässä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)