Mummolan joulu

Pitkällisten neuvottelujen jälkeen sain ylipuhuttua vanhempani mummolan jouluun. Isä oli viettänyt joulua lapsuuskodissaan viimeksi vuonna -59 ja sen jälkeen mummot ja ukit olivat viettäneet sitä minun lapsuuskodissani. Ainoastaan yhden kerran, kun vanhempani olivat Australiassa, oli minulla, aviosiipalla ja pikkusiskolla joulu mummolassa.

Vintiltä löytyi alkuperäisiä joulukoristeita vuosien varrelta. Äiti kokosi enkelikellot. Yksi osa oli päässyt hukkumaan jo aiemmin, mummo oli sen näppärästi korvannut hiuspinnillä. Ehkä pinni toi uuden helähdyksen kellojen soittoon, mutta hauskalta se kuitenkin kuulosti.

Joulukuusen latvatähti oli hieman rapistunut, mutta se ei tahtia haitannut. Sähköiset kuusenkynttilät olivat ehkä 60- luvulta peräisin, mutta paloivat kauniisti. Eikä joulupalloillekaan mitään ihmeitä ollut tapahtunut, joten uusien koristeiden ostaminen oli täysin tarpeetonta. Valkeasta silkkipaperista leikkasimme lapsen kanssa joulutähtiä keittiön ikkunaa koristamaan. Keitettyjä perunoita ei ollut, joten piti käyttää teippiä kiinnitykseen.

Kinkku oli hieman ongelmallinen, sillä se ei millään tahtonut mahtua uuniin. Uunit ovat olleet pienempiä viisikymmentä vuotta sitten. Tarvittiin pientä viilausta kinkun asennon kanssa ja sitten uunin luukku kiinni. Mummon keittokirjasta vuodelta -35 löytyi juhlavehnäsen ohje, joten sitä kokeiltiin sitten jouluaattona. Lapsi ihmetteli kun taikina muistutti lähinnä murotaikinaa, mutta saatiin siitä leivottua sentään joulukahville lämpimät pullat.

Aattoaamun kukkatervehdykset ja haudalla käynti sujuivat tällä kertaa kiireettä, kun ei ollut tarvetta rynnätä kaupungista toiseen. Pakkasta oli riittävästi, mikä jätti aikaa muihin puuhiin, kun ulos ei turhaan tehnyt mieli mennä. Taiteilin kakkuvuoan avulla jäälyhtyjä pihalle ja illalla näytti siltä, että koko piha oli täynnä loistavia kahvikakkuja. Joulupukki osasi niiden myötä suunnistaa perille, sillä lahjoja oli kertynyt kuusen alle.

Aterialla ihmeteltiin, miten mahdutaan kaikkien ruokien kanssa viisi henkeä saman pöydän ääreen, mutta mahduttiinpa kuitenkin. Ehkä ihmiset olivat pienempiä ennen, sillä muistan kyllä samassa pöydässä istuneen ainakin kahdeksan hengen seurueen. Käsitiski oli joulun suurin ponnistus, mutta ei mahdoton sekään. Itse asiassa tiskaaminen oli aika hauskaakin, sillä kaivoimme kaapista esiin juhla-astiaston, jota oli mukava sekä pestä että kuivata. En muista, että mummo olisi ikinä käyttänyt kyseistä astiastoa, mutta nyt ainakin käytettiin. Ikävähän se on astiaston olla tarpeettomana kaapissa, ellei välillä pääse ihmisten ilmoille.

Mummon varastoista löytyi pöydälle punainen pöytäliina, jouluaiheiset lautasliinat ja emännän ylle punainen jouluessu. Luulen että talo oli iloinen tästä harvinaisesta joulun vietosta, sillä se nitisi ja natisi hyvin tyytyväisenä pakkasen paukkuessa ympärillä ja jäälyhtyjen koristaessa pihaa. Talo tykkää kun siinä eletään.

Leppoisaa elämää

Luen Ritva Rajander-Juutin uutuuskirjaa Kohtuus kaikessa ja huomaan olevani suorastaan trendin harjalla, ehkäpä jo aito edelläkävijä muutettuani mummolaan. Kirjan mukaan ei voi enää trendikkäämmin aikaansa kuluttaa kuin downshiftaamalla eli leppoistamalla. Mummolaan muutto on silkkaa plussaa ja lisäksi vielä käsityöt edelleen trendin huippua, vaikka luulin että neulekahvila-aika meni jo. No, kerrankin näin päin, yleensä tulen aina viimeisenä sen suhteen, mikä maailmalla on kuuminta hottia. Ja nytkin ajattelin kyseessä olevan vain tavallista itsepintaisemman keski-iän kriisin.

Leppoistaminen on kyllä mukavaa. Viikko Helsingissä oli tehdä minut taas hulluksi, mutta selvisin pelkällä ahdistuksella, päänsäryllä ja ärtyisyydellä. Kun juna puksutti eilen pikkukaupungin asemalle, tunsin tulleeni takaisin kotiin.  Muutaman sadan metrin matka asemalta mummolaan taittui leppoisassa 15 asteen pakkasessa ja talvinen maisema näytti parhaat puolensa. Katukäytävät oli aurattu, jopa pienet kinttupolut olivat esteettömässä kunnossa, ei ollut mitään ongelmaa vetää matkalaukkua perässään.  Tuoreessa muistissa oli vielä Helsingin lumikaaos ja yksikaistaiseksi muuttunut kotitiemme, jossa polkupyörät, lastenrattaat ja rollaattorit taistelivat samasta kaistapahaisesta autojen kanssa. Taas pisteitä pikkukaupungille, vaikkakin on pakko myöntää että homma sujuisi Helsingissäkin paremmin ilman katujenvarsi parkkeerausta. Täällähän ei autoja jätetä kadulle, koska ne parkkeerataan pihoille. Mikäs siinä sitten on auralla ajella aamuyöllä lumet pois tieltä.

Mutta minä nautin nyt tästä leppoisasta elämästä. Nyt minulla on menossa pyykinpesu. Normielämässäni se tarkoitti sitä, että koneeseen heitetään pikaisesti pyykit ja syöksytään tekemään muita töitä. Jossain vaiheessa sitten kipataan pyykit kuivamaan ja sitten silitykset ja kaappiin. No, täällä se tarkoittaa sitä, että pyykit pannaan koneeseen ja keitetään kahvit. Istutaan tuoliin lukemaan aamunlehteä kahvikupin kanssa ja odotellaan että pyykit peseytyvät. Lopputoimet toki ovat samantyyliset kuin kotona Helsingissä, mutta nekin kestävät kauemmin koska on aikaa nauttia mankeloinnista, silityksestä ja puhtaan pyykin tuoksusta.  

Ehkä tuo ilmaisu – aikaa nauttia - on juuri se oleellisin asia tässä uudessa elämänvaiheessa. Aikaa ajatella ja aikaa nauttia siitä. Aikaa kirjoittaa ja nauttia siitä. Aikaa tavata ihmisiä ja keskittyä siihen. Aikaa olla läsnä siinä missä on. Ja taas ollaan trendin huipulla, mikä voisi olla hienompaa tänä päivänä kuin kyetä olemaan läsnä itselleen ja muille.

Köyhäilyä?

Trenditietoisten  mukaan vaatimaton elämäni mummolassa, pikkukaupungissa, on silkkaa köyhäilyä, snobistista huvittelua. Enpä tiedä, minä väitän että elämä pääkaupunkiseudulla on köyhempää. Pikkukaupungissa varallisuutta ei ehkä kerry taulukoihin ja tilastoihin, koska asunnot ja kesämökit ovat edullisempia kuin pääkaupunkiseudulla. Minun kokemukseni mukaan täällä eletään kuitenkin ylellistä elämää. On varaa isompaan asuntoon ja väljyyttä ja tilaa kuljeksia. Talo täältä raukoilta rajoilta maksaa vähemmän kuin yksiö Lauttasaaressa, joten periaatteessa kyse on valinnasta.

Kaikkeen on tilaa tarpeeksi, ruuhkaa tulee ehkä vain Alkon jonossa juhlapyhien alla. Jos asuu keskellä kaupunkia, ei tarvitse autoa sen enempää kuin Helsingin keskustassakaan. Kaikki tarpeellinen on lähellä ja kauemmas pääsee junalla, joskus jopa linja-autolla. Kun ei ole ruuhkia, ei aikaa kulu turhaan paikasta toiseen kulkemiseen. Tyypillinen työmatka on ehkä noin kolme minuuttia.

Luonnonkauniit maisemat ovat jokaisen ulottuvilla. Voit kävellä illalla valaistulla lenkkipolulla ilman että tarvitsee väistellä polkupyöriä, koiranulkoiluttajia, lenkkeilijöitä ja muita kulkijoita kaiken aikaa. Voi olla, että vastaasi tulee vain yksi ihminen. Hänkin ehkä tervehtii. Pyörätiellä ei ole ruuhkaa. Elämä on järjestetty helpoksi.

Kulttuuritarjontaakin on. Paikkakunnan leffateatteri esittää ihan samat elävät kuvat kuin isommissakin keskuksissa. Kaksi harrastajateatteria paikkakunnalla ja naapurikaupunkien teatterit huolehtivat siitä, että katsottavaa riittää. Konsertteja on jatkuvasti. Isoille kiertueille saa lippuja ihan eri lailla kuin Helsingin tapahtumiin. Pääkaupunkiin pääsee kuudessa tunnissa junalla oopperaan tai teatteriin. En minä käynyt oopperassa aiemminkaan kuin pari kertaa vuodessa.

Koska varoja on vähän, ei niitä ole tuhlattavaksi asti. Katsotaan mitä kaupasta ostetaan, kulutetaan vähemmän. Isolla kirkolla etelässä on kaikilla niin kiire, ettei juuri ehdi miettiä ostoksiaan. Ostetaan sitä, mitä nyt tarvitaan. Jos kiireessä tuli ostettua liikaa tai väärä tavara, se heitetään pois.

Tämä on varmaan nyt sitä poliittisesti epäkorrektia Nurmijärvi-elämää, mitä mediassa pilkataan. Entä sitten, vaatimattomampaa, yksinkertaisempaa, inhimillisempää. Varmasti tässäkin on ne nurjat puolensakin, niinkuin kaikessa. Niitä odotellessa nautin nyt tästä.

Talvi on tullut

Talvi laskeutui pikkukaupungin ylle 20 pakkasasteen voimin. Hengitys salpautuu aamun kirpakkuudessa, mutta iltapäivällä lauhtuu kymmeneen asteeseen. Ilma on kevyttä ja kirkasta. Lumi narskuu jalkojen alla, se kimaltelee pakkasauringonpaisteessa timantteina pitkin teitä.

Illalla alkaa sataa pumpulinpehmeää lapsuusajan lunta. Se koristelee pihan portaat ja puut, laskeutuu laiskasti käsipuille, sulaa kynttilälyhdyn päältä pois. Pimenevässä illassa nautin kynttilän tuikkeesta pihalyhdyssä, suunnittelen kauralyhteen ja talipallon ostoa linnuille. Avaan joulukalenterin ensimmäisen luukun.