Pitkällisten neuvottelujen jälkeen sain ylipuhuttua vanhempani mummolan jouluun. Isä oli viettänyt joulua lapsuuskodissaan viimeksi vuonna -59 ja sen jälkeen mummot ja ukit olivat viettäneet sitä minun lapsuuskodissani. Ainoastaan yhden kerran, kun vanhempani olivat Australiassa, oli minulla, aviosiipalla ja pikkusiskolla joulu mummolassa.
Vintiltä löytyi alkuperäisiä joulukoristeita vuosien varrelta. Äiti kokosi enkelikellot. Yksi osa oli päässyt hukkumaan jo aiemmin, mummo oli sen näppärästi korvannut hiuspinnillä. Ehkä pinni toi uuden helähdyksen kellojen soittoon, mutta hauskalta se kuitenkin kuulosti.
Joulukuusen latvatähti oli hieman rapistunut, mutta se ei tahtia haitannut. Sähköiset kuusenkynttilät olivat ehkä 60- luvulta peräisin, mutta paloivat kauniisti. Eikä joulupalloillekaan mitään ihmeitä ollut tapahtunut, joten uusien koristeiden ostaminen oli täysin tarpeetonta. Valkeasta silkkipaperista leikkasimme lapsen kanssa joulutähtiä keittiön ikkunaa koristamaan. Keitettyjä perunoita ei ollut, joten piti käyttää teippiä kiinnitykseen.
Kinkku oli hieman ongelmallinen, sillä se ei millään tahtonut mahtua uuniin. Uunit ovat olleet pienempiä viisikymmentä vuotta sitten. Tarvittiin pientä viilausta kinkun asennon kanssa ja sitten uunin luukku kiinni. Mummon keittokirjasta vuodelta -35 löytyi juhlavehnäsen ohje, joten sitä kokeiltiin sitten jouluaattona. Lapsi ihmetteli kun taikina muistutti lähinnä murotaikinaa, mutta saatiin siitä leivottua sentään joulukahville lämpimät pullat.
Aattoaamun kukkatervehdykset ja haudalla käynti sujuivat tällä kertaa kiireettä, kun ei ollut tarvetta rynnätä kaupungista toiseen. Pakkasta oli riittävästi, mikä jätti aikaa muihin puuhiin, kun ulos ei turhaan tehnyt mieli mennä. Taiteilin kakkuvuoan avulla jäälyhtyjä pihalle ja illalla näytti siltä, että koko piha oli täynnä loistavia kahvikakkuja. Joulupukki osasi niiden myötä suunnistaa perille, sillä lahjoja oli kertynyt kuusen alle.
Aterialla ihmeteltiin, miten mahdutaan kaikkien ruokien kanssa viisi henkeä saman pöydän ääreen, mutta mahduttiinpa kuitenkin. Ehkä ihmiset olivat pienempiä ennen, sillä muistan kyllä samassa pöydässä istuneen ainakin kahdeksan hengen seurueen. Käsitiski oli joulun suurin ponnistus, mutta ei mahdoton sekään. Itse asiassa tiskaaminen oli aika hauskaakin, sillä kaivoimme kaapista esiin juhla-astiaston, jota oli mukava sekä pestä että kuivata. En muista, että mummo olisi ikinä käyttänyt kyseistä astiastoa, mutta nyt ainakin käytettiin. Ikävähän se on astiaston olla tarpeettomana kaapissa, ellei välillä pääse ihmisten ilmoille.
Mummon varastoista löytyi pöydälle punainen pöytäliina, jouluaiheiset lautasliinat ja emännän ylle punainen jouluessu. Luulen että talo oli iloinen tästä harvinaisesta joulun vietosta, sillä se nitisi ja natisi hyvin tyytyväisenä pakkasen paukkuessa ympärillä ja jäälyhtyjen koristaessa pihaa. Talo tykkää kun siinä eletään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti