Kaunistautumisen sietämätön vaikeus

Asuminen pikkukaupungissa voi olla helppoa, mutta vanhassa talossa asuminen puolestaan vaikeaa. Jos pitäisi tehdä jotain järkevää, ei ikinä ehtisi ajoissa, koska kaikkeen menee niin paljon aikaa. Aloitetaan aamusta. Aamulla ihminen menee yleensä suihkuun, pukee vaatteet ylleen ja siistii itsensä ennen kuin painelee ovesta ulos. No, talo on rakennettu 40-luvulla, jolloin kukaan ei säntäillyt suihkuun joka aamu. Ei ole siis muitakaan tiloja varustettu siten, että joku haluaa  föönata hiuksiaan joka aamu. Tai ylipäätään föönata hiuksiaan. Föönata??

Suihku nautitaan alakerran saunatiloissa. Sen jälkeen laitetaan rasvaa naamaan. Koska suihkun yhteydessä ei ole peiliä, rasvaus tapahtuu asuinkerroksen kylpyhuoneessa. Se on rakennettu 50-luvulla, jolloin ei vielä ymmärretty, että kylpyhuoneessa olisi käyttöä pistorasialle. Siis mihin siellä voisi pistorasiaa tarvita? Sähköhammasharja??

Koska pistorasiaa ei ole, on mentävät keittiön ja makuuhuoneen välisen seinänpätkän eteen. Se on talon ainoa paikka, jossa on sekä peili että pistorasia. Siinä mummokin aina hoiti kauneuttaan. Hänellä oli siinä kampa ja kulmakynä. Ne mahtuivat näppärästi seinällä olevaan pieneen lokeroon. Itseasiassa ne ovat siinä vieläkin. Mutta siihen ei mahdu minun hiusharjani, hiusten muotoiluaineeni, hiusvaha ja lakka. Eikä ripsiväri, meikkipuuteri ja huulipuna. Kulmakynä mahtuu ja sitä minäkin tarvitsen.

Mummolle riitti Oil of Ulay, jota ostettiin hänelle joululahjaksi sekä se kulmakynä. Hiukset laittoi kampaaja tai saunan jälkeen mummo itse. Föönauslaitekin hänellä oli, 50-luvulta sekin ja Tukholmasta ostettu. Se toimii mainiosti edelleen.

Mutta ei puhettakaan, että mummo olisi tarvinnut päivä- ja yövoidetta erikseen. Että silmänympäryksille olisi pitänyt olla eri voide kuin kasvoille ylipäätään. Tai että ihoa olisi tarvinnut peittää meikkivoitein tai puuterein. Mummo käytti käsirasvaa, mutta ei hänelle olisi tullut mieleenkään rasvata ensin itseään suihkun jälkeen vartalovoiteella, sen jälkeen lisätä kantapäihin jalkavoidetta ja vielä reisiin selluliittivoidetta. Oikeaoppisesti pitäisi olla vielä ainakin oma voide kaulan ja dekolteen alueelle, pehmentävää voidetta kyynärpäille ja meikki, johon kuuluu muutakin kuin ripsiväri ja huulipuna. Oikeaoppiseen meikkiin tarvitaan niin paljon tavaraa, etteivät ne onneksi edes mahdu tänne mummolaan.

Kun kaunistautuminen on lopulta saatu suoritettua, tulisi pukea vaatteet päälle. Tässä kohtaa törmäämme taas elämäntapamuutoksiin, sillä vaatekomeroita ei ole ja vaatteet säilytetään eteisen vaatehuoneessa. Pikkuisen hankalaa tämäkin. Alusvaatteet ja yöpuvut olivat mummolla lipaston laatikossa, mutta kaikki muu, eli leningit, vaatehuoneessa. Mummo ratkaisi tämän aikoinaan kätevästi alushameella. Hän pukeutui makuuhuoneessa alushameeseen saakka ja sen jälkeen meni hakemaan puvun päälleen vaatehuoneesta.

Minulla ei ole alushametta, eikä se kovin hyvältä ehkä näyttäisikään farkkujen kanssa. Säntäilen täällä nyt alasti huoneesta toiseen etsimässä päälle pantavaa .  Onneksi asun yksin, jos meitä säntäilisi tässä kaksi, emme mahtuisi säntäilemään ja päivä olisi helposti pilalla jo aamusta. Näyttää siltä että se, mihin mahtui vuonna -45 kolmehenkinen perhe, soveltuu vuonna 2010 yhdelle naisihmiselle.

Pölynimurin ja ihmisen osa

Pölynimurin osa tässä maailmassa on onneton. Toteuttaessaan perustehtäväänsä se likaantuu vääjäämättä. Imiessään sisäänsä kaiken sen ryönän, mikä on tarkoitettu, se samalla imee sisuksiinsa sotkua, jota on mahdotonta saada pois. Parhaidenkin pölypussien ja suodattiemien läpi pääsee tihkumaan haisevaa pölynpölyä joka liimautuu seinämiin, saumoihin, jopa imuria ympäröivään ilmatilaan. Murheellinen näky on imuri, jonka pölypussi on päässyt vuotamaan ja jonka suodattimen vaihto on omistajalta unohtunut.

Vuosien mittaan imuteho heikkenee entisestään ja jäljellä on vain vanhahtavat, haisevat kuoret. Pahimmillaan imuri saattaa itsensä tähän kuntoon jo muutamassa vuodessa ja sen jälkeen ei ole muuta paikkaa kuin kaatopaikka. Miten tämä kuulostaa ihan samalta kuin ihmisen osa työelämässä?

Syksyn tullen sisätiloihin

Täällä on kylmää kuin tammikuisessa Helsingissä, vaikka on vasta lokakuun alkupuoli. Eilen satoi räntää, huomenna on luvassa lunta. Yöllä kuuntelin ääniä talossa. Ei kuulosta samalta kuin kerrostalon äänet. Kuulostaa ihan muulta.

Olen yrittänyt sopeutua ympäristöön. Parhaiten se onnistuu, kun tutustuu siihen. Tässä tarkoituksessa kävin kirjastossa, enkä ole vielä toipunut. Siis Lauttasaaressa totuin siihen, että kirjasto on pieni, ahdas tila, jossa on satunnaisesti jotain kirjoja saatavilla. Jos haluaa jotain uutta tai tiettyä, se on tilattava kuukausia aikaisemmin. Mutta täällä, metritolkulla kirjoja hyllyssä, sen kun poimit parhaat päältä. Erikseen on vielä kerätty vaunuun valmiiksi uutuuskirjoja, joista oitis bongasin Pascal Mercierin Yöjunan Lissaboniin, olin sitä metsästellyt kirjakaupoista laiskanlaisesti keväällä. Sitten heti silmään osui pari vanhaa Maria Langia, joita olin yrittänyt löytää antikvariaateista ja kirpputorilta. Ei kun ala lukemaan. Kirjastokortin kanssa ei ollut mitään ongelmaa, vaikka tunnustin asuvani oikeasti Helsingissä. Joo, ei haittaa. Tervetuloa!

Muutenkin eläminen on niin järkyttävän helppoa, kun ei ole ruuhkia eikä jonoja missään. Minne tahansa menetkin, voit luottaa siihen, että parkkipaikka löytyy oven edestä tai vähintään kadun toiselta puolelta. Kaikki on siistiä ja hyvinhoidettua, mitä nyt vähän syksyn lehtiä lentelee ympäriinsä. Siirtymiseen paikasta toiseen  menee aikaa about 2 minuuttia. Ja siinä on vähän jouston varaakin. Autoakaan ei välttämättä tarvita, joka puolella on helppo liikkua jalan tai polkupyörällä. Ja järven rantaa pitkin kävellessä voi hyvin kuvitella olevansa vaikka kotona Lauttasaaren rantareitillä. Mistään ei erotu, että veden suolapitoisuus on eri.

Illalla minulla oli vieras Hesasta käymässä. Koska ruoanlaitto on vielä hieman vaivalloista, menimme paikkakunnan pizzapaikkaan syömään. Sivumennen sanottuna, se on myös ainoa paikka, mikä on auki sunnuntai-iltaisin. Muita asiakkaita ei ollut kuin muutama, mutta tarjoilu oli hidasta ja huolimatonta. Valkosipuli pelasti jälleen kokin tekeleet. Näyttää siltä, että tämän kylän asukkaat syövät ruokansa kotonaan tai ovat ilman. Oikeasti en enää ihmettele sitä. Ehkä se on merkki siitä, että alan kotiutua?

Katselin illalla televisiota. Näyttää olevan totta, kun sanotaan että telkkarin katselu voi olla rentouttavaa. Televisioni ei tosin ollut päällä, koska sieltä ei näytä tulevan mitään järkevää ohjelmaa. Mutta se lienee sivuseikka.

Puhtaat valkeat lakanat

Kaivoin ullakolta esiin mummon mankelin. 70-luvulla mankeleissa oli todella painoarvoa, vehje painaa ainakin 150 kiloa. Tilaakin se vie arviolta 1,5 kertaa nykyisiä malleja enemmän. Mutta se on hieno. Siinä oli kauniit siniset kuviot ja Upo on se valmistanut ylpeydellä. Raahasin sen ullakolta, pyyhin pölyt ja iskin töpselin seinään.

Lakanan vetäminen mankeloitavaan kuntoon ei ole helppoa, jos ei ole  kaveria, joka pitää toisesta päästä kiinni. No, hätä konstit keksii ja pian ensimmäinen, auringolta ja tuulelta tuoksuva mummon lakana pyöri mankelissa kuin eilisen poika. Hetken oli pakahduttavan hieno. Tästä mankelista on väännetty aviosiipan kanssa kättä jokunen vuosi, siis tarkalleen 15 vuotta. Olisin halunnut mankelin Helsinkiin, jotta olisin siellä voinut nauttia sileistä lakanoista. Siis lakanoistahan saa sileitä myös, jos silittää tai vie pesulaan, mutta pesulasta tullessaan lakanat tuoksuivat lähinnä ankealle ja silittäminen taas - voi pojat, silittäminen voi olla mukavaa, mutta lakanat on jo vähän liikaa!

No, mankeli ei ikinä päässyt Lauttasaaren, koska se ei aviomiehen mukaan mahtunut sinne. Ja sitten kun se todistettavasti olisi mahtunut, ei ollut ikinä aikaa hakea sitä. Onnistunut vedätys, joka siis päättyi siihen, että vaimo meni mankelin luo ja aviomies ihmettelee nyt siellä Hesassa. Ei ole mankelia tilaa viemässä, mutta eipä ole enää vaimoakaan lähimaastossa kuin käymäseltään.

Auvoista hetkeä mankelin kanssa ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä tältä kotitalousopettajalta on kyllä mankelointitaidot hukkuneet jonnekin menneisiin vuosikymmeniin. Mankeli hoiti kyllä hommansa, mutta minä siinä sähläsin. Suoristellessani myttääntynyttä kangasta tajusin yhtäkkiä, että monta unelmaa on toteutunut tänä syksynä. Täällä sitä ollaan, vanhassa syntymäkaupungissa, asutaan mummolassa ja nyt vielä mankeloidaan aurinkokuivattuja lakanoita. Pelottavaa. Jos unelmat toteutuvat tätä tahtia, olen pian joko maatalon emäntä tai kirjailija.

Hyvää pullaa

Pesin lakanoita. Vein ne ulos kuivamaan, koska näytti tulevan hieno ilma. No, sitten lakkasi tuulemasta. Jätin ne yöksi ulos ja toivoin että aamulla aurinko paistaa ja tuuli kuivaa ne. Mikään ei voita ulkoilmassa kuivaneen pyykin lumoavaa tuoksua. Etenkin, kun pesujauhe on mummon varastosta. Se ei tuoksu enää miltään, mutta pesee näemmä ihan hyvin. Tavaroita ei kannata hukata, ne pitää vaan osata käyttää.

Tyynyliinojen silitys ei suju kovin hyvin, sillä silityslautaa ei ole vielä löytynyt. Mummo silitti keittiössä, laudan toinen pää keittiön pöydän päällä. Rautakin näyttää hiemen toisenlaisesta kuin nykyisin. Ei ole höyryä eikä turhia säätimiä. Muistelen että äidillä oli samanlainen rauta kotona 60-luvulla. En ryntää vielä kauppaan, mutta saatan mennä. Voihan olla, että jos rauta ei muodosta höyryä, sitä alkaa muodostua silittäjän päästä. En halua höyrypääksi.

Kävin torilla ostamassa savukalaa. On aika yksinkertaista asua yksin ja ostaa ruoka valmiina. Ei tuhraannu aikaa astioiden pesuun eikä ruoanlaittoon. On tosi harmillista, että tässä kylässä ei näytä olevan kunnollisia kuppiloita, joissa voisi käydä lounaalla ja kahvilla hyvillä mielin. Olen miettinyt, ovatko tämän paikkakunnan kuppilat huonoja, koska niissä ei käy ihmisiä, vai eikö niissä käy ihmisiä sen takia, että ne ovat niin huonoja. Jos menen kahville jonnekin, alan välittömästi organisoida tilaa ja toimintaa uudelleen. Sisustukset erityisesti ovat melko kammottavia. Tänään löysin paikan, josta saa hyvää pullaa. Ja puheliaan, tiedonhaluisen pöytänaapurin. Kolme kertaa se yritti selvittää, kuka olen ja mitä teen täällä, mutta en jaksanut ryhtyä selvittämään. Siitä huolimatta aion sinne toisenkin kerran, sillä pulla oli umpituoretta, itsetehtyä ja selkeästi voilla leivottua.

Lisään ostettavien tavaroiden listalle pesuvadin. Joka tapauksessa joutuu jonkun verran astioita kyllä pesemään. Ja ne pestään siis käsin, koska konetta ei ole. Koska huuhtelualtaaseen ei voi laittaa tulppaa, on siihen laitettava pesuvati. Mummon vanha vati on kadonnut ties minne. Joten ostoslistalla on nyt yksi uusi tavara. Ja lisäksi on muistettava ostaa suklaata.