Kaunistautumisen sietämätön vaikeus

Asuminen pikkukaupungissa voi olla helppoa, mutta vanhassa talossa asuminen puolestaan vaikeaa. Jos pitäisi tehdä jotain järkevää, ei ikinä ehtisi ajoissa, koska kaikkeen menee niin paljon aikaa. Aloitetaan aamusta. Aamulla ihminen menee yleensä suihkuun, pukee vaatteet ylleen ja siistii itsensä ennen kuin painelee ovesta ulos. No, talo on rakennettu 40-luvulla, jolloin kukaan ei säntäillyt suihkuun joka aamu. Ei ole siis muitakaan tiloja varustettu siten, että joku haluaa  föönata hiuksiaan joka aamu. Tai ylipäätään föönata hiuksiaan. Föönata??

Suihku nautitaan alakerran saunatiloissa. Sen jälkeen laitetaan rasvaa naamaan. Koska suihkun yhteydessä ei ole peiliä, rasvaus tapahtuu asuinkerroksen kylpyhuoneessa. Se on rakennettu 50-luvulla, jolloin ei vielä ymmärretty, että kylpyhuoneessa olisi käyttöä pistorasialle. Siis mihin siellä voisi pistorasiaa tarvita? Sähköhammasharja??

Koska pistorasiaa ei ole, on mentävät keittiön ja makuuhuoneen välisen seinänpätkän eteen. Se on talon ainoa paikka, jossa on sekä peili että pistorasia. Siinä mummokin aina hoiti kauneuttaan. Hänellä oli siinä kampa ja kulmakynä. Ne mahtuivat näppärästi seinällä olevaan pieneen lokeroon. Itseasiassa ne ovat siinä vieläkin. Mutta siihen ei mahdu minun hiusharjani, hiusten muotoiluaineeni, hiusvaha ja lakka. Eikä ripsiväri, meikkipuuteri ja huulipuna. Kulmakynä mahtuu ja sitä minäkin tarvitsen.

Mummolle riitti Oil of Ulay, jota ostettiin hänelle joululahjaksi sekä se kulmakynä. Hiukset laittoi kampaaja tai saunan jälkeen mummo itse. Föönauslaitekin hänellä oli, 50-luvulta sekin ja Tukholmasta ostettu. Se toimii mainiosti edelleen.

Mutta ei puhettakaan, että mummo olisi tarvinnut päivä- ja yövoidetta erikseen. Että silmänympäryksille olisi pitänyt olla eri voide kuin kasvoille ylipäätään. Tai että ihoa olisi tarvinnut peittää meikkivoitein tai puuterein. Mummo käytti käsirasvaa, mutta ei hänelle olisi tullut mieleenkään rasvata ensin itseään suihkun jälkeen vartalovoiteella, sen jälkeen lisätä kantapäihin jalkavoidetta ja vielä reisiin selluliittivoidetta. Oikeaoppisesti pitäisi olla vielä ainakin oma voide kaulan ja dekolteen alueelle, pehmentävää voidetta kyynärpäille ja meikki, johon kuuluu muutakin kuin ripsiväri ja huulipuna. Oikeaoppiseen meikkiin tarvitaan niin paljon tavaraa, etteivät ne onneksi edes mahdu tänne mummolaan.

Kun kaunistautuminen on lopulta saatu suoritettua, tulisi pukea vaatteet päälle. Tässä kohtaa törmäämme taas elämäntapamuutoksiin, sillä vaatekomeroita ei ole ja vaatteet säilytetään eteisen vaatehuoneessa. Pikkuisen hankalaa tämäkin. Alusvaatteet ja yöpuvut olivat mummolla lipaston laatikossa, mutta kaikki muu, eli leningit, vaatehuoneessa. Mummo ratkaisi tämän aikoinaan kätevästi alushameella. Hän pukeutui makuuhuoneessa alushameeseen saakka ja sen jälkeen meni hakemaan puvun päälleen vaatehuoneesta.

Minulla ei ole alushametta, eikä se kovin hyvältä ehkä näyttäisikään farkkujen kanssa. Säntäilen täällä nyt alasti huoneesta toiseen etsimässä päälle pantavaa .  Onneksi asun yksin, jos meitä säntäilisi tässä kaksi, emme mahtuisi säntäilemään ja päivä olisi helposti pilalla jo aamusta. Näyttää siltä että se, mihin mahtui vuonna -45 kolmehenkinen perhe, soveltuu vuonna 2010 yhdelle naisihmiselle.