Luin pikkutyttönä Vaahteramäen Eemeliä. Erityisesti pidin kolmannesta kirjasta, jossa Eemeli ihan alkutöikseen järjestää itselleen tyypillisen hässäkän jouluaamuna, väen ollessa kirkossa. Kotiin jätetty toipilas keksii piristää päiväänsä kutsumalla koko kylän vähäväkiset joulunviettoon ja tyhjentää siinä jouluaterialle varatut ruoat parempiin suihin. Joka kerta kun joku ruokailija sai tyhjennetyksi tarjoiluvadin ruoasta tai juomasta kokonaan, hän totesi tyytyväisenä: Tein siitä tanttarallaa.
Muistan tarinan joka kerta, kun teen tanttarallaa jostain mummolan tarvikkeesta. Tunnen omituista, kieroutunutta tyydytystä kun saan tyhjennettyä pesuainepullon, hammastahnaputkilon, shampoopullon tai saippuan ja voin viskata tyhjän pakkauksen menemään. Ainoa poikkeus on alkuperäinen Spick& Span pakkaus 70-luvulta. Sen sisältöä säästän, kun pakkaus on niin hauskan näköinen.
Mutta kun mummon tallettamat klemmarit, nastat, naulat tai nauhat löytävät paikkansa olen käsittämättömän tyytyväinen. Joululahjojen paketoinnin suurinta huvia oli löytää pakkaustarvikkeet kaikkialta muualta paitsi kaupasta. Siispä lähipiiri sai paketteja, jotka oli koristeltu mummon vuosien mittaan tallettamilla koristenauhoilla. Kääreiksi kelpasivat hyvin niin sanomalehdet kuin akkainlehtien värikkäät joulusivut. Vanhoista joulu - ja leipäliinoista tuli hienoja kääreitä ja lahjapussukoita. Haastoin kekseliäisyyttäni siihen saakka, kunnes tunsin, että pakkaus oli paitsi toimiva, myös kaunis ja hauska.
Analysoidessani omituisuuksiani, olen tullut siihen tulokseen, että hamsteri minussa on todella tyytyväinen, kun on tavaraa varastossa, mistä ottaa. Jokin antihamsteri puolestaan on mielissään, kun varastosta todella otetaan ja tavara pääsee käyttöön. Äkkiseltään voisi kuvitella, että tässä on ristiriita, mutta ei. Käyttöönotettu tavara todistaa tallettamisen tarpeellisuuden. Näin nämä kaksi vahvistavat toisiaan iloisesti. Eikä mitään tarvitse heittää pois vajaakäyttöisenä. Ennemmin tai myöhemmin siitä voi tehdä tanttarallaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti