Mummolan pihassa on iso raparperipensas. Se puskee vartta kuin vimmattu, joten sille on tehtävä jotain. Kaksikymmentäviisi vuotta kerrostalossa ei valmistanut minua tähän. Otetaanko ensin ylimmät vai alimmat varret? Leikataanko ne veitsellä vai nyhdetäänkö ne irti. Mistä näistä asioista saa tietoa?
No, netti ei kerro muuta kuin, että on muitakin epätietoisia. Siispä nyhdän varret irti ja aloitan alhaalta. Oikein, väärin, en tiedä, mutta pian minulla on varsia nippukaupalla käsissäni. Ei muuta kuin huuhtomaan, kuorimaan ja pilkkomaan. Tämän ainakin osaan, mutta puutarhan hoitoon olen kyllä myöhäisherännäinen.
Kävelykaveri jakoi minulle yksinkertaisen piirakkaohjeen. Siihen tarvittaisiin piimää, jota minulla ei ole, mutta ehkä jogurtti ajaa saman asian. Ehkä ei. Päätän kuitenkin kokeilla. Pian minulla on pellillinen piirakkaa uunissa. Tuoksuu hyvältä.
Sitten kiisseliä. Raparperi-mansikka kiisseli on hyvää, varsinkin kermavaahdon kanssa. Ongelmana ovat mansikat, niitä ei ole. Kaupasta ei löydy pakastemansikoita eikä tuoreetkaan vielä näytä kovin houkuttelevilta. Belgialaisia, mitä lie. Pitääkö jättää kiisseli odottamaan parempia aikoja? Vai tehdä soppaa pelkistä raparpereista? Vai voisiko tässä hyödyntää pakastimessa jo olevia marjoja? Ehkä ei. Olisin taatusti kuullut raparperi-mustaviinimarjakiisselistä, mikäli se sattuisi olemaan maistuvaa. Jätän kulinaariset kokeilut sikseen ja otan toisen annoksen piirakkaa.
Ruoho on kasvanut pihassa kohisten kuukauden poissaolon aikana. Ruohonleikkuri onneksi pystyy siihen, koska pikkuveli on käynyt leikkaamassa sen kertaalleen. Ruohonleikkuri vie minua kuin totinen tanssittaja kesälavalla. Onneksi älyän päästää otteeni irti, ennen kuin ollaan ojassa. Lisäksi näyttää, että pihassa on kuoppia. En tiedä miksi. Vajoaako osa maasta jonnekin?
Osa nurmikkoa on jouduttu uusimaan. Siinä ei kasva ruohoa vieläkään, vaikka kaikki asiaankuuluva on tehty. Yritän uudelleen, kylvän nurmensiementä, lannoitan, kastelen. Varmaan väärässä järjestyksessä, kun tulos ei oikein vakuuta. Paikka talon varjoissa on kyllä hieman haasteellinen, mutta voikukka siinäkin näyttää kyllä kasvavan ihan kivasti.
Nurmikko kaipaisi varmaan säännöllisempää huoltoa, varsinkin tuo uusio-osa. Asiaa ei voi auttaa, kesästä kuluu eittämättä suurin osa jossain muualla. Vain muutamina kesäisinä päivinä pääsen nauttimaan mummolan portaille. Siinä on hyvä istua, tuijotella ohi virtaavaa vettä ja ajatella syviä ajatuksia. Tai keveitä. Ohikiitäviä kuin poutapilvet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti